mielenterveyden määritelmiä






mielenterveys.info - hyvän mielen puolesta

[ takaisin määritelmiin ]
päivitetty: 6.11.2007


psykiatrian erikoissairaanhoitaja Pekka Lehto:
Holistinen mielenterveyden määritelmä


Taustapohdintaa:

Mielenterveys on useiden eri, isompien tai pienempien, tärkeiden tai vähemmän tärkeiden, tekijöiden lyhyt- ja pitempiaikaisen vuorovaikutuksen alati muuttuva summa.

Joskus monimutkaisten ja vaikeasti hahmotettavien tekijöiden syy- ja seuraussuhteen ymmärtäminen on vaikeaa. Silloin on inhimillistä, että asioita pelkistetään turhankin musta-valkoisiksi.

Saatetaan ajatella, että mielenterveyttä joko on tai ei ole, aivan kuten valo lampussa: päällä tai pois. Ajatellaan, että ihminen on joko - tai: joko mieleltään terve tai sairas (kuva 1).


kuva 1




Hieman laveammin ajatellen terveys ja sairaus mielletään kuin janana, jolla olotila vaihtelee kahden ääripään välillä (kuva 2). Tämän kaltainen "jana-ajattelu" on hyvin tyypillistä terveydenhuollossamme.


kuva 2




Jokseenkin erilaisen lopputuloksen saamme kun terveyden ja sairauden kriteerit jaetaan janoilla eri osatekijöihin, eri ulottuvuuksiin (tässä käytetään 195 mielenterveyteen liittyvää määrettä).
Huomaamme, ettei "terveys" tai "sairaus" olekaan yksiselitteinen tai stabiili olotila.
Huomaamme, ettei täysin tervettä tai täysin sairasta ihmistä ole olemassakaan, vaan mielenterveydeksi kutsuttu olotila vaihtelee alituisesti eri tekijöiden kokonaisuuden summana. Ja näiden tekijöiden muodostama kokonaisuus kuvaa kyseisen ihmisen hyvin- tai pahoinvointia kyseisenä hetkenä. (kuva 3).


kuva 3




Valitettavan usein mielenterveysongelmaan liittyvän diagnoosin saanut ihminen määrittelee itsensä liikaa ja liian kokonaisvaltaisesti ko. tautiluokituksen kautta, ikään kuin kyseinen diagnoosi kuvaisi kyseisen ihmisen koko olemassaoloa, esimerkiksi "kokopäivä neurootikkona".
Oikeammin ja kohtuullisempaa olisi ajatella, että mahdollisesta diagnoosista huolimatta ihminen on paljon muutakin ja että ko. vaivan merkitys elämään vaihtelee ajankohdasta riippuen. Monasti vaivat, haitat tai esteet saavat ne mittasuhteet, joita niille halutaan antaa. Esimerkiksi diabetestä sairastava ihminenkin on paljon muuta kuin "100 %:sti diabeetikko" ja kun diabetes saadaan hyvällä hoidolla hallintaan ihminen voi elää vakavasta vaivasta huolimatta ns. normaalia elämää.


Musta-valkoisen määritelmän sijaan olisi joka suhteessa parempi hahmottaa mielenterveys kokonaisvaltaisena ilmiönä, enemmän tai vähemmän "harmaana" vyöhykkeenä, iloisen harmaasta synkän harmaaseen. Voimme oikeutetusti todeta, ettei kukaan ihminen ole mielenterveydeltään täysin terve tai täysin sairas, vaan tilanteiden mukaan vaihdellen jotain siltä väliltä.

Alla olevalla kaaviolla olen yrittänyt hahmottaa useiden eri mielenterveyteen vaikuttavien tekijöiden kokonaisuuden vaikutusta kulloiseenkin koettuun hyvin- tai pahoinvointiin.

Ilmiöitä / oireita / taipumuksia ei tässä arvoteta sinänsä hyviksi / myönteisiksi tai sinänsä huonoiksi / kielteisiksi, vaan jokainen määrittelee niiden arvon tai merkityksen itse kokemansa tärkeysasteen mukaan.

Jokaiselle riville laitetaan yksi rasti sopivimmaksi katsottuun kohtaan ja lopputulosta arvioidaan kokonaisuutena. Muutosta tarvitsevat tekijät kannattaa laittaa lopuksi merkitykseltään / haitta-asteeltaan tärkeysjärjestykseen.





Käyttöohje:

Oheista holistista mielenterveyslomaketta voidaan täyttää ja käyttää monella tavalla:
  • itsekseen, yksin omassa rauhassa, muille näyttämättä
  • läheisen ihmisen kanssa, jolloin hän voi tehdä taulukkoon omat merkinnät ja niistä voidaan keskustella yhdessä
  • perheen kanssa, jolloin myös muut voivat tehdä taulukkoon omat merkinnät ja niistä voidaan keskustella yhdessä
  • hoitosuhteessa asiakkaan ja hoitajan kesken, jolloin niistä voidaan keskustella yhdessä hoidollisesti

    Vastauksia voidaan käyttää myös erilaisten pohdintojen, keskustelujen, itseilmaisun tai itsetutkiskelun käynnistäjänä.





    Täyttöohje:

  • Laita jokaiselle vaakariville (= jokaisen termin kohdalle) vain yksi rasti sopivimmaksi katsomaasi ruudukkoon.
  • Rastita neljästä kriteeristä se, joka kuvaa mielestäsi parhaiten ja kokonaisvaltaisimmin kyseistä termiä tai määritelmää omalla kohdallasi.
  • Täytettäviä kohtia on noin 200.





    Käytetyt kriteerit:

    hyvä - hyvä:
    - olen täysin tyytyväinen olotilaan tai tilanteen hallintaan
    - asia tai olotila ei vaadi mitään muutosta
    - homma on tukevasti hanskassa
    - numeroarviona 9 - 10 (jos skaala on 1-10 ja siinä 1=huonoin, 10=paras)

    hyvä - huono
    - olen pääosin tyytyväinen olotilaan tai tilanteen hallintaan
    - asia tai olotila vaatii pienen tai kohtalaisen muutoksen
    - homma on sinänsä hanskassa, mutta ote lipsuu ajoittain
    - numeroarviona 6 - 8

    huono - hyvä
    - olen pääosin tyytymätön olotilaan tai tilanteen hallintaan
    - asia tai olotila vaatii suuren tai merkittävän muutoksen
    - mopo karkailee turhankin usein käsistä tai keulii liikaa
    - numeroarviona 3 - 5

    huono - huono
    - olen täysin tyytymätön olotilaan tai tilanteen hallintaan
    - asia tai olotila vaatii täydellisen muutoksen tai täysremontin
    - mopo on karannut tyystin käsistä
    - numeroarviona 1 - 2





    Käytetyistä termeistä:

    Alle on otettu mielenterveyden häiriöiden diagnosoinnissa tai psykiatriassa yleisesti käytettyjä termejä tai määreitä.

    Niiden merkityksen ja sisällön jokainen määrittelee ja tulkitsee itse, omalla tavallaan.
    Esimerkiksi aggressiivisuus voidaan nähdä "kohtuukäytön rajoissa" pohjimmiltaan tärkeäksi ihmiselämään kuuluvaksi, tappamaan kykeneville lihansyöjille lajityypilliseksi ominaisuudeksi tai se voidaan kokea eettisesti tai moraalisesti tuomittavaksi, humaaniin ihmisolemukseen kuulumattomaksi raakalaismaisuudeksi.

    Yksilön oma käsitys on tässä suhteessa aina tärkein ja oikein vaihtoehto. Jokainen on viime kädessä oman elämänsä paras kokemusasiantuntija. Ja jokainen kasvua ja kehitystä hakeva asiantuntija hyötyy erilaisten näkemysten, kokemusten ja vaihtoehtojen kohtaamisesta.





  •   nimi:   päivämäärä:

      ilmiö /oire / taipumus   hyvä-
      hyvä
      hyvä-
      huono
      huono-
      hyvä
      huono-
      huono
         
      aggressiivisuus        
      ahdistuneisuus        
      aistiharhat        
      ajattelukyky        
      ajatuksiin vaipuminen        
      alkoholin käyttö        
      aloitekyky        
      ammattitaito / ammattikoulutus        
      apaattisuus        
      arvottomuuden tunne        
      asumistilanne        
      avoimmuus        
         
      elimelliset oireet        
      elämänhallintataidot yleensä        
      elämänilo        
      elämänmuutokset        
      empatiakyky        
      energisyys        
      epäluuloisuus        
      epätoivo        
      epävakaus        
      eristäytyminen        
      estottomuus        
      estyneisyys        
         
      haasteiden pakoilu        
      hahmotuskyky        
      haluttomuus        
      harhaluulot        
      harhanäyt, hallusinaatiot        
      harkintakyky        
      harrastukset        
      havaintovääristymät        
      hermostuneisuus        
      hoivan tarve        
      hikoilu        
      huolestuneisuus        
      huoli tulevaisuudesta        
      huolimattomuus        
      huomiokyky        
      huomionhakuisuus        
      huumausaineiden käyttö        
      häiriöherkkyys        
         
      ihailun tarve        
      ihmissuhdetaidot        
      ihmissuhteet        
      impulsiivisuus        
      ikävystyminen        
      innostuneisuus        
      itsearvostus        
      itseilmaisukyky        
      itsehillintä        
      itsekkyys        
      itseluottamus        
      itsesäätely        
      itsetuhoajatukset        
      itsetunto        
         
      joustavuus        
      julkisten paikkojen pelko        
      jännittyneisyys        
      jäykkyys        
         
      kaavamaisuus        
      kateellisuus        
      kaunaisuus        
      keskittymiskyky        
      kiihtyneisyys        
      kiputilat        
      kireys        
      kontaktin luominen        
      koulutus / koulutustilanne        
      kuoleman ajatukset, kuoleman pelko        
      kyynisyys        
      käsitteellinen ajattelukyky        
         
      lamaantuneisuus        
      levottomuus        
      libido, sukupuolivietti        
      lihaskunto        
      liikunta        
      luonteen muutokset        
      luottamus        
      luovuus        
      lyhytpinnaisuus        
      lääkkeiden käyttö        
         
      maanisuus        
      masennus        
      merkityselämykset        
      mielenrauha        
      mieliala        
      mielialan vaihtelut        
      mielihyvä        
      minäkäsitys / minäkuva        
      motivaatio        
      muisti        
      mutismi        
      myöhästely        
         
      näköalattomuus        
      näköhäiriö        
         
      oma-aloitteisuus        
      omanarvontunne        
      omat kyvyt yleensä        
      ongelmat työssä / opiskelussa             
      onnellisuus        
      oppimiskyky        
      optimismi        
      ote elämästä        
      oudot ajatukset        
         
      paha olo        
      paino        
      pakkoajatukset        
      pakkoliikkeet, pakko-oireet        
      pakokauhun tunne        
      paniikkitaipumus        
      parisuhde/perhe        
      pelko sairastumisesta        
      pelon tunteet        
      pitkäjännitteisyys        
      pelokkuus        
      pettymysten sietokyky        
      poissaolon tunne        
      positiivisuus        
      psykomotorinen kiihtymys        
      psykoottisuus        
      psyykkiset hallintakeinot        
      puhehäiriö        
      puolustuskeinot        
      puutuminen        
      päätöksentekokyky / -vaikeus        
      päättäväisyys        
         
      raukeus        
      realiteettitaju        
      rentoutumiskyky        
      riippuvuus        
      riidanhakuisuus        
      riittämättömyyden tunne        
      ristiriidat        
      ruokahalu        
      ruumiillinen kunto        
      ruumiilliset tuntemukset        
         
      seksuaalinen tyytyväisyys        
      siisteys        
      sisäänpäinsuuntautuneisuus        
      somaattinen sairaus        
      sopeutumiskyky        
      sosiaalisten tilanteiden pelko        
      sosiaalisuus        
      stressin sietokyky        
      suhde vanhempiin        
      suru        
      suuttumus        
      suuruuskuvitelmat        
      syyllisyyden tunne        
      syömishäiriöt        
         
      tahto        
      taloudellinen tilanne        
      tarkkaavaisuus        
      tasapainoisuus        
      tehokkuus        
      tietoisuus        
      toimintakyky        
      toimintatarmo        
      toivottomuus        
      touhukkuus        
      tulevaisuuden näkymät        
      tunne-elämä        
      tunneilmaisu        
      tunnereaktiot        
      tunnollisuus        
      turvallisuus        
      tyhjyyden tunne        
      työtilanne        
         
      uhkarohkeus        
      ulkonäkö        
      ulospäinsuuntautuneisuus        
      uni        
      unihäiriöt        
      uupumus        
         
      vainoharhaisuus        
      vapina        
      varovaisuus        
      varuillaan olo        
      velat        
      verenpaine        
      vihaisuus        
      vireystaso        
      voimavarat        
      vuorovaikutustaidot        
      välinpitämättömyys        
      väsymys        
         
      yksinäisyys        
      yliherkkyys reagoinnissa        
      ylivilkkaus / yliaktiivisuus        
      ystävät        
         
      älykkyys        
      ärsykealttius        
      ärtyneisyys        
      ääniharhat        
         






    Olen tyytyväinen seuraaviin asioihin elämässäni:

      tärkeys   ilmiö /oire / taipumus
       
      01  
      02  
      03  
      04  
      05  
       
      06  
      07  
      08  
      09  
      10  
       
      11  
      12  
      13  
      14  
      15  
       
      16  
      17  
      18  
      19  
      20  
       






    Seuraavat asiat vaativat tai kaipaavat muutosta:

      tärkeys   ilmiö /oire / taipumus
       
      01  
      02  
      03  
      04  
      05  
       
      06  
      07  
      08  
      09  
      10  
       
      11  
      12  
      13  
      14  
      15  
       
      16  
      17  
      18  
      19  
      20  
       






    Muutossuunnitelma:

      1. Miten haluamani muutos toteutuu? Mitä se vaatii?
     
     
     
     
     
     
     
     
     
     
     
      2. Miten muutos näkyy myös läheisilleni?
     
     
     
     
     
     
     
     
     
     
     
      3. Kenen apua tai tukea tarvitsen tai toivon muutoksen toteuttamisessa?
     
     
     
     
     
     
     
     
     
     
     
      4. Miten paljon aikaa muutokseen tarvitaan?
     
     
     
     
     
     
     
     
     
     
     






    Lataa   holistinen kaavio tästä   word doc-muodossa (koko= 276 kb).
    Latautuminen saattaa kestää pienen tovin.
    Kopionti ja käyttö sallittu ei-kaupalliseen tarkoitukseen.

    Copyright 2007 Pekka Lehto